Kirjoituksiani


Kun sairaus vie veljeni

 

Voi kunpa joskus olisi ylimääräinen vapaapäivä juuri sitä varten, että ehtisi auttaa läheistään.


Olemme perheenä eläneet veljeni sairauden kanssa jo parikymmentä vuotta. Se on pitkä aika.Sairaus on edennyt hiljalleen ja muuttanut veljeäni – vienyt häneltä pala palalta sellaista elämää, jota hänellä olisi pitänyt olla.


Onneksi olen pystynyt käyttämään muutamia ylimääräisiä lomapäiviä hänen neurologikäynteihinsä ja muihin tilanteisiin, joissa hän on tarvinnut läheisen apua.


Jossain vaiheessa tulee raja vastaan. Kun minun ja muiden läheisten voimat eivät enää riitä, ei veljeni välttämättä voi enää asua kotona. Silloin toivon ennen kaikkea, että hänelle löytyy hyvä ja turvallinen paikka, jossa hänestä pidetään huolta.


Tämä on monen omaishoidettavan ja heidän läheistensä todellisuutta. Kotona pärjätään niin kauan kuin voimia riittää.Läheiset tekevät sen, minkä pystyvät – työn, oman arjen ja muun elämän ohessa.


Nostan hattua kaikille omaishoitajille. Heidän tekemänsä työ on yhteiskunnalle valtavan arvokasta, vaikka sitä ei aina nähdä eikä osata riittävästi arvostaa.
Tässä kohtaa huomaa myös, kuinka paljon läheisen sairastuminen vaikuttaa koko perheen elämään. Apua tarvitaan usein juuri silloin, kun pitäisi olla töissä, hoitaa omaa arkea ja jaksaa huolehtia myös itsestään. Kaikkea ei voi aina sovittaa kalenteriin, eikä kenenkään voimavarat ole rajattomat.


Hyvinvointi ei ole vain sitä, että palvelut löytyvät paperilla. Se on sitä, että apua saa silloin, kun sitä todella tarvitsee. Että sairas ihminen ei jää yksin ja että läheinen saa tukea ennen kuin omat voimat loppuvat. Myös hoitoalan ihmisistä on pidettävä huolta, jotta he jaksavat tehdä tärkeää ja vaativaa työtään.


Sairaus ei saisi olla asia, jota pitää hävetä tai jonka kanssa pitäisi pärjätä yksin.


Elämä ei aina ole reilua. Siksi meidän terveempien on välillä kannettava niitä, jotka eivät itse siihen pysty. Mutta kaikkea vastuuta ei voi jättää perheille ja läheisille. Myös yhteiskunnan on kannettava vastuunsa.


Toivon veljelleni vielä hyviä päiviä ja meille läheisille voimia kulkea rinnalla.
Ja toivon, että kun joskus meidän voimamme eivät enää riitä, turva löytyy muualta.


Sitä on hyvinvointi. Sitä on välittäminen. Ja sitä on turvallinen yhteiskunta.
Elämä on tässä hetkessä


Jos elämä päättyisi tänään, olisitko tyytyväinen siihen, miten olet elänyt? Vaikka sillä hetkellä vastauksella ei enää olisi itselle merkitystä, se herättää tärkeän kysymyksen: millaisen jäljen haluamme jättää tähän maailmaan?


Elämä on arvaamaton. Toisen matka päättyy aivan liian varhain, kun taas toinen saa elää lähes vuosisadan. Silti vuosien määrä ei yksin kerro, onko elämä ollut hyvä tai merkityksellinen. Joku voi pitkän elämän jälkeen kokea olevansa valmis lähtemään, kun taas toisella olisi vielä paljon unelmia toteutettavana. Ehkä tärkeintä ei olekaan se, kuinka pitkä elämä on, vaan se, miten sen elää.


Moni odottaa parempaa huomista: eläkepäiviä, lomaa tai aikaa, jolloin olisi enemmän mahdollisuuksia tehdä itselleen tärkeitä asioita. Mutta entä jos hyvä elämä onkin tässä ja nyt? Pienissä hetkissä, läheisissä ihmisissä, luonnossa, naurussa ja siinä, että uskaltaa elää omannäköistään elämää.


Terveydenhuollossa työskentelevänä näen elämän koko kirjon. Näen iloa ja toivoa, mutta myös sairautta, luopumista ja kärsimystä. Se muistuttaa joka päivä siitä, että mikään ei ole itsestäänselvyys. En toivoisi pahinta kärsimystä kenellekään.


Hyvinvointi ei synny vain toimivista palveluista tai taloudellisesta turvasta, vaikka ne ovatkin tärkeitä. Hyvinvointi syntyy myös siitä, että muistamme elää, emmekä pelkästään suorittaa. Että uskallamme arvostaa tavallista arkea ja niitä pieniä hetkiä, joista elämä lopulta rakentuu.


Olen itse jo ylittänyt 50 vuoden rajapyykin. Vuosien myötä huomaa katsovansa elämää hieman eri silmin. Kaikkea ei tarvitse tavoitella, kaikkea ei tarvitse ehtiä. Riittää, että elää niin, ettei jonain päivänä tarvitse miettiä, jäikö elämä kokonaan elämättä.


Kävin koirieni kanssa tänään lenkillä, se on minulle henkireikä – hetki, jolloin mieli rauhoittuu ja ajatukset selkiytyvät. Samalla muistui jälleen mieleen, että hyvinvointi löytyy usein paljon lähempää kuin osaamme ajatella. Raikkaasta ilmasta, luonnon rauhasta ja uskollisista tassuista vierellä.Elämän suurimmat ilot eivät aina ole suuria, vaan ne löytyvät tavallisista hetkistä, jotka kiireessä liian helposti ohitamme.


Nautitaan siis tästä päivästä. Tehdään elämästä omannäköisemme, jätetään jälkeemme enemmän hyvää kuin pahaa ja muistetaan, että hyvinvointi alkaa usein paljon lähempää kuin uskommekaan.
Nuori saa olla nuori

 

Lapsen, nuoren ja aikuisen pitää voida luottaa virkavaltaan. Luottamus siihen, että apua saa ja että asioita käsitellään oikeudenmukaisesti, on yksi turvallisen yhteiskunnan peruspilareista.


Lapsi ja nuori luottavat pääsääntöisesti aikuiseen. Mutta missä vaiheessa nuori osaa ymmärtää, että aikuisen toiminta ei ole oikein? Raja on häilyvä. Lapsi on lapsi ja nuori on nuori. He kasvavat, opettelevat elämää, kokeilevat rajojaan ja tekevät joskus virheitä.


Niin olemme tehneet me aikuisetkin. Harvassa taitavat olla ne, jotka voivat sanoa, etteivät ole koskaan nuorena toilailleet tai tehneet jotain, mitä myöhemmin katuivat.


Kun nuori pysyy suhteellisen kaidalla tiellä, olemme jo voiton puolella. Aikuisen tehtävä ei ole unohtaa, millaisia itse olimme nuorina, vaan ymmärtää, että nuoruuteen kuuluu myös keskeneräisyys ja erehtyminen.


Aikuisen vastuu on suuri. Meidän tehtävämme on kuunnella, ohjata, asettaa rajoja ja tarvittaessa puuttua. Samalla pitää osata erottaa, mikä on tavallista nuoruutta ja milloin nuori todella tarvitsee apua.


Nuoren luottamusta ei saa menettää turhaan. Hänen pitää voida kokea, että virkavalta ja muut aikuiset ovat turvallisia tahoja, joiden puoleen voi kääntyä myös silloin, kun on itse tehnyt virheen.


Mopoilu on hyvä esimerkki. Minusta on hienoa, että nuoret rassailavat mopojaan, ajelevat yhdessä ja saavat kavereita. Harrastus, yhteinen tekeminen ja kaverit ovat nuorelle tärkeitä. Nuorelle pitää antaa tilaa olla nuori, mutta samalla aikuisen tehtävä on olla läsnä ja pitää huolta turvallisuudesta.


Joskus voisi myös kysyä: olisiko lapsellemme parempi kaveriporukka, jossa rassataan mopoja ja vietetään aikaa yhdessä, vai porukka, jossa mukana ovat rikokset, väkivalta ja huumeet?


Vastaus lienee meille kaikille selvä.

Politiikan ei pitäisi mennä tavalliselta ihmiseltä yli hilseen.

Liian usein puhe muuttuu niin monimutkaiseksi, että tavallinen ihminen joutuu miettimään, mitä ihmettä tässä oikein tarkoitetaan. On hienoja termejä, pitkiä selvityksiä ja monimutkaisia kokonaisuuksia. Mutta lopulta ihmisen arki on paljon yksinkertaisempaa.


Leipää pöytään. Laskut maksettua. Töitä, joilla tulee toimeen. Hoitoon silloin, kun sitä tarvitsee. Lapsille hyvä koulu ja turvallinen kasvuympäristö. Ja mielellään vielä sellainen arki, ettei jokaista päivää tarvitse käyttää seuraavan huolen ratkaisemiseen.

Eikö politiikan pitäisi pohjimmiltaan olla näiden asioiden turvaamista?


Politiikan ei tarvitse olla rakettitiedettä. Sen pitää olla ymmärrettävää ja perusteltua. Ihmisen pitää pystyä ymmärtämään, mitä päätös tarkoittaa hänen omassa arjessaan.


Jos päätöksiä ei osata selittää tavallisella kielellä, kannattaa ehkä pysähtyä miettimään, onko asia oikeasti niin monimutkainen kuin siitä tehdään.


Joskus politiikassa olisi hyvä ottaa askel taaksepäin ja kaivaa esiin vanha kunnon maalaisjärki.

Mikä toimii? Mikä ei toimi? Mihin meillä on varaa? Mitä kannattaa tehdä nyt, jotta huomenna olisi paremmin?


Hyvä politiikka ei saa olla vain vaikeita sanoja ja hienoja tavoitteita paperilla. Sen pitää näkyä ihmisen arjessa.

Leipää pöydässä. Laskut maksettuna. Työtä, turvaa ja toimivia palveluita.


Ei se sen kummempaa tähtitiedettä ole.

Työ ensin – hyvinvointi seuraa perässä

Suomessa keskustellaan työvoimapulasta ja työperäisestä maahanmuutosta. Samaan aikaan meillä on kuitenkin suuri joukko työikäisiä ihmisiä vailla työtä. Ennen kuin katsomme ratkaisua rajojen ulkopuolelta, meidän pitäisi tehdä kaikkemme, jotta Suomessa jo asuvat ihmiset pääsevät töihin.

Työ ei ole pelkästään toimeentulon lähde. Se tuo osallisuutta, merkitystä ja vahvistaa koko yhteiskunnan kantokykyä. Siksi työn vastaanottamisen pitää aina olla kannattavaa, ja jokaisen työkykyisen tulee myös kantaa vastuunsa.

Yhteiskunnan tehtävä on tukea silloin, kun apua aidosti tarvitaan, mutta vastineeksi jokaisen työkykyisen on myös aktiivisesti pyrittävä työllistymään.

Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan silloin, kun osaajia ei löydy Suomesta. Sen ei kuitenkaan pitäisi olla ensisijainen ratkaisu tilanteessa, jossa omassa maassa on edelleen paljon työttömiä työnhakijoita. Ensin on huolehdittava siitä, että täällä jo asuvat ihmiset saavat mahdollisuuden työhön.

Jos Suomeen muutetaan työn tai pysyvän elämän toivossa, kotoutumisen on onnistuttava. Suomen tai ruotsin kielen opiskelu, yhteiskuntaan kiinnittyminen ja työn tekeminen ovat keskeinen osa tätä.

Tavoitteena on, että ihmiset työllistyvät ja osallistuvat yhteiskunnan rakentamiseen eivätkä jää pitkäaikaisesti yhteiskunnan tukien varaan.

Suomen maahanmuuttopolitiikan on perustuttava myös siihen, mitä yhteiskuntamme pystyy kantamaan. Kun julkinen talous on tiukoilla ja hyvinvointipalveluissa on jatkuvia haasteita, meidän on ensisijaisesti huolehdittava siitä, että pystymme turvaamaan laadukkaat palvelut niille ihmisille, jotka jo asuvat Suomessa.

Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan silloin, kun Suomesta ei löydy tekijöitä. Muun maahanmuuton osalta on huolehdittava siitä, että ratkaisut ovat yhteiskunnan kantokyvyn mukaisia. Kun hyvinvointipalveluissamme on jo nyt suuria haasteita, julkisen talouden menoja ei voida kasvattaa hallitsemattomasti.

Ympäröivässä Euroopassa on nähty, että puutteellinen kotoutuminen, heikko työllistyminen ja hallitsematon maahanmuutto voivat aiheuttaa pitkäaikaisia haasteita niin julkiselle taloudelle kuin yhteiskunnan turvallisuudellekin. Suomen kannattaa ottaa muiden kokemuksista opiksi ja tehdä ratkaisuja, jotka tukevat työllisyyttä, onnistunutta kotoutumista ja yhteiskunnan vakautta.

Nyt tarvitaan jämäköitä ja ripeitä päätöksiä, jotta Suomi saadaan takaisin kestävän kasvun, työn ja hyvinvoinnin tielle.

Arjen sujuvuus ei saa päättyä sakkolappuun

 

"Älä parkkeeraa mihinkään." Siinä on päällimmäinen tunne nyt.


Pysäköinnistä on tullut kohtuuton arjen rasite Vantaalla – ja monessa muussakin pääkaupunkiseudun kaupungissa. Autoilusta ja pysäköinnistä on tehty niin vaikeaa, että tavallisen ihmisen arki hankaloituu päivä päivältä. Monelle auto ei ole mukavuus vaan välttämättömyys, jotta työ, perhe-elämä ja läheisten auttaminen onnistuvat sujuvasti.

 

Pysäköintipaikkoja on liian vähän, aikarajoituksia kiristetään jatkuvasti ja pysäköintimaksut nousevat. Samaan aikaan sopivia pysäköintipaikkoja on yhä vaikeampi löytää. Pysäköinti on monin paikoin muuttunut niin kalliiksi, että jo parin tunnin asiointi maksaa useita euroja. Tavalliselle palkansaajalle tai eläkeläiselle se on jo iso menoerä.


Työpäivän ajaksi ei löydy kohtuuhintaisia tai edes mahdollisia pysäköintipaikkoja. Tämä vaikeuttaa työntekoa ja tekee arjesta tarpeettoman hankalaa.
Auto mahdollistaa monelle sujuvan arjen. Lapsiperhe tarvitsee sitä kauppareissuihin, moni työssään, ja yhä useampi kuljettaa iäkkäitä vanhempiaan tai sairasta läheistään asioille.

 

Myös tavallinen arki kärsii. Miten käyt rauhassa asioilla, kun pysäköintiaika loppuu kesken? Miten menet ystävän tai sukulaisen luo kylään, jos autoa saa pitää paikallaan vain muutaman tunnin?


Pysäköinnin jatkuva rajoittaminen hankaloittaa asiakkaiden, työntekijöiden ja vierailijoiden arkea. Samalla myös yritykset kärsivät, kun asiakkailla ei ole mahdollisuutta asioida rauhassa.


Kyse ei ole vain autoilusta. Kyse on hyvinvoinnista, turvallisuudesta ja sujuvasta arjesta. En minäkään käytä autoa huvin vuoksi. Tarvitsen sitä työssäni, kauppareissuilla, iäkkäiden vanhempieni auttamiseen ja läheisteni kuljettamiseen lääkärikäynneille. Uskon, että moni muukin tunnistaa tämän saman arjen.


Pysäköintipolitiikka kaipaa ennen kaikkea kohtuullisuutta. Lisää toimivia pysäköintipaikkoja, järkeviä aikarajoituksia, kohtuullisia maksuja ja enemmän harkintaa poikkeustilanteissa. Kaupunkia ei pidä rakentaa niin, että arki muuttuu jatkuvaksi kellon vilkuiluksi ja sakkolapun pelkäämiseksi.


Hyvin toimiva kaupunki on sellainen, jossa ihmisten arkea helpotetaan – ei vaikeuteta. Autoilu ei ole kaikille valinta, vaan monelle välttämättömyys. Sen pitäisi näkyä myös päätöksenteossa.
Lemmikit ovat hyvinvoinnin lähde
Lemmikit tuovat elämään iloa, turvaa ja hyvinvointia. Monessa perheessä ne eivät ole vain eläimiä, vaan täysivaltaisia perheenjäseniä, joiden kuulumisia kysellään siinä missä ihmistenkin. Ne kulkevat mukana arjen ilot ja surut, opettavat välittämistä ja jättävät pysyvän jäljen sydämeen.


Lemmikin vaikutukset ulottuvat paljon pidemmälle kuin pelkkään seuraan. Tutkimusten mukaan eläimet voivat vähentää stressiä, lisätä liikuntaa, lievittää yksinäisyyttä ja tukea mielenterveyttä.


 Myös allergioiden osalta on saatu lupaavia tuloksia: varhainen kosketus eläimiin voi joissakin tapauksissa pienentää allergiariskiä tai lieventää oireita. Omassakin perheessä eläinten on koettu helpottaneen allergiaoireita.

Lemmikki opettaa erityisesti lapsille vastuunkantoa ja empatiaa. Eläin tarvitsee huolenpitoa joka päivä, eikä vastuuta voi siirtää syrjään silloin, kun se ei huvita. Samalla lapset oppivat kunnioittamaan eläimiä ja ymmärtämään, että jokainen elävä olento ansaitsee hyvän kohtelun. Nämä ovat arvokkaita elämäntaitoja.


Eläimen hoitaminen vaatii aikaa, mutta se myös antaa paljon takaisin. Koiran kanssa ulkoillaan säällä kuin säällä, mikä tekee hyvää sekä fyysiselle että henkiselle terveydelle. Eläimet tuovat rytmiä arkeen, kannustavat liikkumaan ja muistuttavat pysähtymään hetkeen.


On myös syytä muistaa, kuinka monipuolisesti eläimet auttavat ihmisiä. Opas-, avustaja-, pelastus- ja terapiakoirat ovat korvaamattomia monille, ja eläinten kyky tukea ihmisen hyvinvointia näkyy yhä useammassa ympäristössä.


Lemmikin hankintaa ei pidä tehdä hetken mielijohteesta, sillä eläin tarvitsee sitoutuneen ja vastuullisen omistajan. Kun päätös tehdään harkiten, lemmikki voi kuitenkin antaa enemmän kuin ottaa. Se tarjoaa seuraa, liikuntaa, lohtua ja iloa – asioita, joiden merkitys hyvinvoinnille on paljon suurempi kuin usein tulemme ajatelleeksi.
Vanhempien esimerkki kantaa pitkälle
Nuoren elämässä vanhemmilla tai turvallisella aikuisella on suuri merkitys. Ei pelkästään sillä, mitä he sanovat, vaan ennen kaikkea sillä, millaista esimerkkiä he näyttävät. Työteliäisyys, kannustaminen ja usko siihen, että vaikeuksista voi selvitä, luovat vahvan pohjan nuoren tulevaisuudelle.

 

 Jokainen meistä kohtaa elämässään epäonnistumisia. Olennaista ei kuitenkaan ole se, ettei koskaan kompastu, vaan se, että uskaltaa nousta ja yrittää uudelleen. Kun kotona vallitsee ilmapiiri, jossa sanotaan: "Kyllä sinä pystyt" tai "Yritetään uudestaan", nuori oppii, ettei yksittäinen epäonnistuminen määritä hänen arvoaan tai tulevaisuuttaan.

Toisaalta myös kielteinen elämänasenne voi siirtyä sukupolvelta toiselle. Jos lapsi kuulee jatkuvasti, ettei mistään kuitenkaan tule mitään tai ettei yrittäminen kannata, hän voi alkaa uskoa siihen itsekin. Pahimmillaan vanhempien sanat ja asenteet lannistavat jo ennen kuin nuori on edes saanut mahdollisuuden kokeilla siipiään.


Vaikka aikuisen oma elämä ei olisi mennyt aivan toivotulla tavalla, se ei tarkoita, että sama kohtalo odottaisi hänen lapsiaan. Päinvastoin. Omista kokemuksista voi ammentaa viisautta ja rohkaisua: opettaa lapsille, että heidän kannattaa tavoitella unelmiaan ja uskoa omiin kykyihinsä. Kaikki ei ole helppoa, mutta paljon on mahdollista.


Vanhemman tehtävä ei ole tehdä valintoja lapsensa puolesta, vaan olla turvallinen tuki ja järjen ääni silloin, kun sitä tarvitaan. Myöskään vanhemman omat mieltymykset tai ennakkoluulot eivät saisi rajata nuoren unelmia. Se, ettei vanhempi itse pidä jostakin alasta, harrastuksesta tai elämäntavasta, ei tarkoita, etteikö se voisi olla juuri nuorelle oikea valinta. Nuoren on saatava tehdä omat ratkaisunsa, oppia virheistään ja löytää oma polkunsa. Kannustava aikuinen kulkee rinnalla – ei vedä naruista.


Jokainen sukupolvi voi katkaista kielteisten asenteiden ketjun. Rohkaisevat sanat, luottamus ja usko tulevaisuuteen voivat olla arvokkain perintö, jonka vanhempi lapselleen antaa.
Syöpä ei saa olla säästökohde


Syöpädiagnoosi pysäyttää. Se koskettaa sairastunutta, läheisiä ja usein kokonaisia perheitä. Juuri silloin yhteiskunnan pitäisi tarjota turvaa, ennakoitavuutta ja yhdenvertaista hoitoa – ei epävarmuutta siitä, saako tarvitsemansa lääkehoidon.

 

On vaikea hyväksyä päätöksiä, joissa vastuu siirretään hyvinvointialueille ilman, että samalla varmistetaan yhdenvertainen saatavuus syöpälääkkeisiin. Lopputuloksena voi olla tilanne, jossa hoidon saatavuus riippuu alueen taloudesta eikä potilaan tarpeesta. Se ei ole oikeudenmukaista.


Terveydenhuollon ammattilaisena en voi olla ihmettelemättä tätä kehitystä. Päätöksissä puhutaan kustannuksista, mutta liian harvoin siitä, mitä epävarmuus tekee ihmiselle. Syöpään sairastunut kantaa jo valmiiksi valtavaa henkistä kuormaa. Jos sen lisäksi joutuu taistelemaan siitä, saako suositellun lääkehoidon vai ei, kasvaa taakka kohtuuttomaksi myös läheisille.


Ja tosiasia on, että ne, joilla on varaa, voivat edelleen hakeutua yksityiseen hoitoon. Muut jäävät odottamaan päätöksiä ja toivomaan parasta. Näinkö haluamme rakentaa suomalaista terveydenhuoltoa? Järjestelmää, jossa lompakon paksuus voi vaikuttaa hoitomahdollisuuksiin vakavan sairauden kohdatessa?


Vastuun siirtäminen hyvinvointialueille ei saa tarkoittaa vastuun väistämistä. Kansallisesti merkittävissä hoitopäätöksissä tarvitaan myös kansallista vastuunkantoa. Syöpää sairastavan oikeus vaikuttavaan hoitoon ei saa riippua hyvinvointialueen taloudellisesta tilanteesta.


Hyvinvointi on minulle vaaliteema, mutta ennen kaikkea arvo. Se näkyy siinä, miten kohtelemme ihmistä silloin, kun hän on kaikkein haavoittuvimmillaan. Syöpää sairastava tarvitsee toivoa, turvaa ja luottamusta siihen, että hoito perustuu lääketieteelliseen tarpeeseen – ei siihen, missä hän asuu tai kuinka paljon rahaa hänellä on.


Yhteiskunnan sivistystä mitataan siinä, miten se kohtelee kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Hyvinvointi alkaa yhdenvertaisesta hoidosta. Sen pitäisi olla itsestäänselvyys.

Keskitien polkua on hyvä kulkea

Joskus elämässä päätyy polulle, jota ei ollut suunnitellut kulkevansa. Näin kävi myös minulle. Keskustan ja keskustalaisuuden pariin päädyin osittain sattumalta, mutta ajan myötä siitä on tullut luonteva osa omaa ajatteluani ja toimintaani. Nyt tämä polku tuntuu tutulta, omalta ja oikealta.

Moni keskustalainen tunnistaa varmasti saman kokemuksen. Toiset ovat kasvaneet aatteen parissa lapsuudesta asti, toisille tie on löytynyt myöhemmin elämän varrella.

Yhteistä meille on kuitenkin ajatus siitä, että politiikkaa tehdään ihmisiä varten. Kyse on arjen sujuvuudesta, turvallisesta elinympäristöstä ja mahdollisuudesta hyvään elämään.

Viime aikoina olen huomannut, kuinka tärkeää on tehdä yhdessä asioita hyvällä porukalla, se on tärkeää paikallisessa vaikuttamisessa.

Erityisen lämpimältä tuntui hetki, kun työkaverini kertoi työpalaverissa ylpeänä minun olevan ehdolla. Se oli pieni lause, mutta sillä oli suuri merkitys. Yhtä tärkeältä tuntuu se, että joku suosittelee sinua eteenpäin omille ystävilleen, naapureilleen tai työtovereilleen.

Luottamus syntyy usein juuri ihmisten välillä, ja siksi henkilökohtainen suositus on arvokas osoitus tuesta.

Politiikassa puhutaan usein vaalituloksista, kannatusluvuista ja kampanjoista. Niiden rinnalla kulkee kuitenkin toinen, vähintään yhtä tärkeä puoli: ihmisten välinen kannustus.

Me keskustalaiset tarvitsemme toisiamme. Yhdessä olemme vahvempia kuin yksin, ja yhdessä saamme myös ajatuksemme paremmin kuuluviin.

Kaikkien ei tarvitse olla ehdokkaita vaikuttaakseen. Jos tunnet hyvän keskustalaisen ehdokkaan, kerro hänestä eteenpäin.

Arkisissa keskusteluissa voi aivan luontevasti mainita, kuka tekee hyvää työtä ja miksi hänen näkemyksensä ansaitsevat tukea. Usein juuri henkilökohtainen suositus jää ihmisten mieleen paremmin kuin yksikään vaalimainos.

Nyt katseet ovat jo tulevissa vaaleissa ja puoluekokouksessa. Niitä kohti on hyvä kulkea luottavaisesti – yhdessä. Keskitien polkua on hyvä tallustaa, varsinkin silloin, kun matkaseuraa löytyy läheltä ja kaukaa.

Yli 50 vuotta elettyä elämää on opettanut sen, mikä on tärkeää

Moni meistä käyttää nuorempana suuren osan ajastaan työntekoon. Rakennetaan uraa, huolehditaan perheestä ja pyritään tekemään parhaamme.

Arjen kiireessä tulee helposti mentyä eteenpäin pysähtymättä miettimään, mitä kaikkea hyvään elämään lopulta kuuluu. Työ on tärkeää, mutta elämä on paljon muutakin.

Vuosien varrella olen oppinut arvostamaan erityisesti terveyttä. Kun on seurannut läheisen vakavaa sairautta läheltä, ymmärtää entistä paremmin, kuinka suuri lahja oma terveys on. Samalla huomaa, ettei hyvinvointi ole itsestäänselvyys, vaan asia, jota kannattaa vaalia joka päivä.

Hyvinvointiin kuuluu myös tunne siitä, että pärjää elämässään. Vaikka ajat ovat monelle taloudellisesti tiukkoja, uskon edelleen siihen, että suomalaisissa on valtavasti sitkeyttä ja kykyä selvitä vaikeistakin tilanteista. Olemme ennenkin löytäneet ratkaisuja haastaviin aikoihin, ja löydämme niitä myös tulevaisuudessa.

Jos pitäisi nimetä kolme asiaa, jotka itse nostan tärkeimmiksi, ne olisivat terveys, turvallisuus ja työ. Turvallisuus tarkoittaa minulle paljon muutakin kuin maailman tapahtumien seuraamista. Se on luottamusta siihen, että arki toimii, että läheisistä pidetään huolta ja että ihmiset voivat liikkua ja elää ilman jatkuvaa epävarmuutta.

Työllä on puolestaan valtava merkitys. Se tuo toimeentuloa, mutta myös osallisuuden tunnetta ja mahdollisuuden rakentaa omaa tulevaisuutta. Siksi toivon, että Suomessa tehdään päätöksiä, jotka vahvistavat työllisyyttä ja luovat uskoa huomiseen.

Kaiken keskellä olen kuitenkin optimisti. Näen ympärilläni paljon hyviä ihmisiä, välittämistä ja halua tehdä asioita paremmin. Uskon, että järkevällä päätöksenteolla, yhteistyöllä ja tavallisten ihmisten ääntä kuuntelemalla voimme rakentaa Suomea, jossa myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus hyvään elämään.

Ehkä juuri yli 50 vuotta elettyä elämää opettaa sen tärkeimmän asian: lopulta suurimmat arvot eivät ole kovin monimutkaisia. Terveys, turvallisuus, työ, läheiset ihmiset ja usko tulevaisuuteen. Kun niistä pidämme huolta, olemme jo pitkällä.

Luonto kuuluu myös kaupunkiin

On mukava lähteä lenkille, kun ulkoilureitti alkaa lähes kotiovelta. Myös pyöräretki tuntuu aivan erilaiselta, kun matkan varrella voi nauttia puista, viheralueista ja luonnon rauhasta. Vehreyttä tarvitaan kaikkialla, myös kaupungeissa.

Monelle kaupunkiasuminen on käytännön sanelema ratkaisu. Työpaikat, palvelut ja perheen tarpeet ohjaavat asumisvalintoja, eikä pitkää työmatkaa haluta enää entisestään kasvattaa.

Jo kaupungin sisällä työmatkoihin voi kulua tunti suuntaansa, jolloin päivästä merkittävä osa menee työn ja liikkumisen parissa. Sen jälkeen aikaa haluaa jäävän myös perheelle, ystäville, harrastuksille ja palautumiselle.

Siksi lähiluonnon merkitys korostuu. Kun metsikkö, puisto tai ulkoilureitti löytyy läheltä, luonnon hyvinvointivaikutuksista voi nauttia arjen keskellä ilman pitkiä siirtymiä.

Luonto tarjoaa mahdollisuuden liikkua, hengähtää ja palautua kiireen keskellä. Se lisää viihtyvyyttä ja tekee kaupungeista inhimillisempiä paikkoja elää.

Moni haaveilee myös omasta pihasta, rauhasta ja luonnon läheisyydestä. Vaikka kaikilla ei ole mahdollisuutta asua maaseudulla tai metsän reunassa, jokaisella tulisi olla mahdollisuus päästä helposti luontoon. Yhteys luontoon tuo iloa, rauhoittaa mieltä ja tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Tutkimuksetkin osoittavat, että luonnossa liikkuminen vähentää stressiä, kohentaa mielialaa ja tukee terveyttä. Siksi viheralueet eivät ole vain maisemallinen lisä kaupunkiympäristöön, vaan tärkeä osa asukkaiden hyvinvointia.

Pidetään siis huolta siitä, että myös tulevaisuuden kaupungeissa on tilaa luonnolle. Puistot, metsiköt, ulkoilureitit ja muut viheralueet tekevät arjesta viihtyisämpää ja tukevat jaksamista.

Luonto kuuluu kaupunkiin – ja sen läheisyys on yksi parhaista hyvinvoinnin lähteistä, joita voimme itsellemme ja tuleville sukupolville tarjota.

Hyvää syntymäpäivää Suomen keskusta-120 vuotta

 

On ollut ilo ja kunnia olla mukana tässä puolueessa jo reilut viisi vuotta. Siinä ajassa olen saanut tehdä monia vastuullisia tehtäviä ja ollut myös ehdolla vaaleissa, niin myös tulevissa.Nyt on hyvä olla ylpeästi keskellä ja ylpeästi keskustalainen.
Elämme aikaa, jossa erityisesti Vantaalla ja koko pääkaupunkiseudulla monet pohtivat työn riittävyyttä, turvallisuutta ja sitä, millaisessa Suomessa lapsemme kasvavat.
Talouden paineet näkyvät arjessa, ja samalla meidän pitää huolehtia koulutuksesta, hyvinvoinnista, ympäristöstä ja siitä, että Suomessa säilyy omavaraisuus myös tulevaisuudessa.
Juuri nyt ihmiset eivät kaipaa politiikkaan lisää meteliä. He kaipaavat turvallisuutta, vakautta ja tulevaisuuden uskoa.
Keskusta tarvitsee ihmisiä, jotka eivät huuda kovimmin, vaan kuuntelevat tarkimmin. Ihmisiä, jotka ymmärtävät työn merkityksen, tavallisen arjen ja sen, että hyvinvointia rakennetaan yhteistyöllä – ei repimällä.
Keskustan pitää olla puolue, joka rakentaa siltoja kaupungin ja maaseudun, sukupolvien ja erilaisten ihmisten välille. Puolue, joka puolustaa työtä, turvallisuutta, koulutusta ja puhdasta ympäristöä – mutta ennen kaikkea ihmisten uskoa huomiseen.
Mutta yhtä kaikki — Vantaalta viesti on selvä:Markku, Hilkka ja Markus
Onnea myös muille varapuheenjohtajaehdokkaille!

Onnen neliapila


Jos saisin annettua jokaiselle tarvitsevalle onnen neliapilan, jolla voittaisi jotakin todella tarvitsemaansa, sen tekisin.

Kun tilillä on 2 €, antaisin apilan, saisi tarvitsemansa viisi kassia ruokaa, ennen seuraavaa palkkaa.
Kun auto mennyt juuri kriittisessä kohtaa rikki, sitä ei ole varaa korjata ja sitä välttämättä tarvii. Voisin apilan lahjoittaa.
Kun lastasi kiusataan koulussa, kun ei ole varaa merkkivaatteisiin. Lahjoittaisin apilan, jotta vaatekerta saataisiin päästä varpaisiin ostettua.
Kun loma painaa päälle ja yksinhuoltajaäiti miettii, millä ihmeellä saa järjestettyä mitään kivaa lapsilleen loman aikana. Apila olisi todellakin tervetullut lahja.
Voi kun se olisikin niin yksinkertaista ja helppoa.
Tähän on tultu, tähän toivon korjaussarjaa, tähän toivon meidän puolueen puuttuvan, itse ehdokkaana olen vahvasti heikoimman puolella ja tulen aina olemaan.
Helpotusta suomalaisille 🇫🇮
♥️ Anne

Kun äidin sydän on täysi

Kun aika ei pysähdy, vaan menee menojaan, huomaa yhtäkkiä miettivänsä, mihin vuodet katosivat. Vasta eilen kannettiin sylissä väsyneitä pikkulapsia, sidottiin luistimia ja luettiin iltasatuja. Nyt lapset ovat jo isoja.


Siksi pikkulapsiajasta kannattaa nauttia, vaikka arki olisi välillä kiireistä, sotkuista ja väsyttävää. Ne vuodet, jotka joskus tuntuvat loputtomilta, kuluvat lopulta silmänräpäyksessä.

Vanhemmuus on täynnä vaiheita, joihin ei oikein osaa valmistautua. Yksi niistä on se hetki, kun ensimmäinen lapsi muuttaa omilleen. Silloin tuntuu kuin pieni palanen sydämestä lähtisi mukana.


Samaan aikaan sydän oppii uudenlaista rakkautta. Sellaista, joka ei enää pidä lähellä, vaan kantaa kauemmas. Rakkautta, joka iloitsee siitä, että lapsi uskaltaa rakentaa omaa elämäänsä.

Ja silti, joka kerta, kun puhelin kilahtaa tai tuttu ääni kuuluu linjan toisesta päästä, äidin sydän täyttyy taas vähän enemmän.


Vuosien myötä olen ymmärtänyt, että vanhemmuus on elämänmittainen kasvatustyö. Se ei pääty siihen, kun lapset kasvavat aikuisiksi tai muuttavat pois kotoa. Se jatkuu rinnalla kulkemisena, kuuntelemisena, tukemisena ja läsnäolona.


Lapset eivät koskaan lennä pois sydämestä. Vaikka sydän täyttyy jokaisesta soitosta ja viestistä, kaikkein täydellisin se on silloin, kun kaikki lapsukaiset ovat paikalla..

Uudet perunat eivät ole vain ruokaa- ne ovat osa huoltovarmuutta

Lapsena maaseudulla vietetyt kesät opettivat, kuinka paljon työtä ruoan tuottaminen vaatii. Siksi tuntuu käsittämättömältä lukea uutisia siitä, että suomalaisia perunoita jää peltoon mätänemään samaan aikaan, kun kaupoissa myydään ulkomailta tuotua ruokaa.


Suomen kaltaisessa pohjoisessa maassa omavaraisuus ei ole vanhanaikaista ajattelua, vaan järkevää varautumista. Viime vuosien kriisit ovat osoittaneet, että kansainväliset toimitusketjut voivat häiriintyä nopeasti. Silloin oma ruuantuotanto on turvallisuuskysymys.


Viljelijä ei pyydä etuoikeuksia, vaan mahdollisuuden tehdä työnsä kannattavasti


Jos suomalainen peruna jää nostamatta tai myymättä, kyse ei yleensä ole siitä, etteikö ruokaa tarvittaisi. Taustalla ovat usein heikko tuottajahinta, korkeat kustannukset, sääolosuhteet tai kaupan rakenteet.


Moni kuluttaja sanoo arvostavansa kotimaista ruokaa, mutta arvostuksen pitäisi näkyä myös ostopäätöksissä. Samalla meidän pitäisi löytää keinoja siihen, että suomalainen ruoka olisi kuluttajille kohtuuhintaista ja että nykyistä suurempi osa ruokaeurosta päätyisi itse tuottajalle. Jos haluamme kotimaista ruokaa myös tulevaisuudessa, täytyy sen tuotannon olla kannattavaa.


Huoltovarmuus rakennetaan hyvinä aikoina


Moni puhuu omavaraisuudesta vasta kriisin tullessa. Todellisuudessa huoltovarmuutta ei voi käynnistää nappia painamalla. Tarvitaan toimivia maatiloja, osaavia viljelijöitä, koneita, varastoja ja tuotantoa, jotka ovat olemassa jo ennen kriisiä.


Jos maatilat lopettavat kannattamattomina, niitä ei saada takaisin hetkessä.


Suomalainen uusi peruna on myös kulttuuria


Uudet perunat kuuluvat suomalaiseen kesään lähes yhtä varmasti kuin juhannus. Ne ovat lähiruokaa parhaimmillaan: puhtaita, tuoreita ja tuotettuja omissa oloissamme. Ja onhan se myönnettävä, että suomalaiset uudet perunat ovat yksinkertaisesti maailman parhaita. Niiden makua ei korvaa mikään tuontituote.


On vaikea ymmärtää, miksi samaan aikaan kun suomalaiset odottavat uuden sadon saapumista, osa sadosta uhkaa jäädä peltoon. Jokainen mätänevään perunaan päättyvä kasvukausi tarkoittaa hukattua työtä, hukattuja resursseja ja menetettyä kotimaista ruokaa.


Kun seuraavan kerran ostan uusia perunoita, en näe niissä vain lisuketta. Näen niiden takana suomalaisen viljelijän työn, maaseudun elinvoiman ja huoltovarmuuden. Siksi minusta on väärä suunta, jos omat perunamme jäävät peltoon samalla kun tuontiruoan osuus kasvaa. Omavaraisuus ei ole menneisyyden haikailua, vaan tulevaisuuden turvaa.

Investointi koulutukseen on investointi tulevaisuuteen

Uskon, että jokainen lapsi ja nuori ansaitsee mahdollisuuden onnistua ja löytää omat vahvuutensa. Siksi koulutuksen tulee olla päätöksenteon kärjessä myös tulevaisuudessa.


Erityisen tärkeää on tarjota tukea silloin, kun oppimisessa tai koulunkäynnissä ilmenee haasteita. Varhainen puuttuminen, riittävä erityisopetus sekä toimivat opiskeluhuollon palvelut auttavat lapsia ja nuoria pysymään mukana opinnoissaan. Samalla ehkäistään syrjäytymistä ja vahvistetaan hyvinvointia. Ongelmiin puuttuminen ajoissa on sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkevää.


Laadukas opetus syntyy osaavista ja motivoituneista opettajista. Opettajien työhyvinvoinnista, jaksamisesta ja riittävistä resursseista huolehtiminen näkyy suoraan oppimistuloksissa sekä koulun arjen laadussa.


Koulutus on hyvinvoivan, menestyvän ja turvallisen yhteiskunnan perusta. Pienenä maana Suomen kilpailukyky rakentuu ennen kaikkea osaamisen varaan. Siksi koulutus ei ole menoerä, vaan sijoitus Suomen tärkeimpään voimavaraan – ihmisten osaamiseen.

Keskitytään auttamisessa olennaiseen

Viime aikoina järjestöistä on käyty vilkasta keskustelua. Otsikoissa korostuvat usein rahoitus, hallinto ja erilaiset kiistat. Vaikka järjestöjen toiminnan läpinäkyvyys ja rehellisyys ovat tärkeitä vaatimuksia, keskustelussa uhkaa joskus unohtua kaikkein olennaisin asia: ihmiset, joita järjestöt auttavat.

 

Olen nähnyt järjestötoiminnan merkityksen käytännössä. Toimiessani yrittäjänä sain erään järjestön kautta vapaaehtoista apua useaan otteeseen. Sama auttaja oli mukana usein, ja hänen panoksensa oli korvaamaton. Kyse ei ollut suurista otsikoista tai näyttävistä hankkeista, vaan tavallisesta ihmisten välisestä auttamisesta.


Myös vapaaehtoistyössä mukana olleena olen nähnyt, kuinka järjestöt järjestävät lapsille pientä mukavaa tekemistä ja tukevat lapsiperheitä arjessa. Samalla tavalla ikäihmisille tarjottava vapaaehtoisapu voi tuoda seuraa, tekemistä ja rytmiä päiviin. Monelle yksinäiselle ihmiselle juuri nämä pienet kohtaamiset ovat viikon kohokohtia.


Tietenkin järjestöiltä pitää vaatia samaa kuin kaikilta muiltakin toimijoilta: toiminnan on oltava rehellistä, vastuullista ja taustojen kunnossa. Mahdollisiin epäkohtiin on puututtava. Mutta yksittäiset ongelmat eivät saa johtaa siihen, että koko järjestökentän merkitys unohdetaan.


Suomessa tehdään valtava määrä vapaaehtoistyötä, jota ei voi mitata pelkillä euroilla. Sen arvo näkyy lasten iloisina hetkinä, ikäihmisten vähentyneenä yksinäisyytenä ja arjen tukena ihmisille, jotka sitä tarvitsevat. Ilman vapaaehtoisia ja järjestöjä moni tärkeä asia jäisi yksinkertaisesti tekemättä.


Siksi järjestöistä keskusteltaessa olisi syytä keskittyä enemmän siihen, mitä hyvää ne saavat aikaan. Tarvitaan vähemmän vouhotusta ja enemmän huomiota siihen, kuinka ihmiset auttavat toisiaan. Juuri siinä on järjestötoiminnan todellinen merkitys.


Tämä näkökulma on mielestäni tärkeä erityisesti nyt, kun julkisessa keskustelussa korostuvat usein kohut ja vastakkainasettelu, vaikka suurin osa vapaaehtoisista tekee hiljaista mutta arvokasta työtä yhteisen hyvän puolesta.

Ostovoima ratkaisee-tavallisen perheen arki ei saa jäädä sivuun

Viime vuosina on puhuttu paljon hintojen noususta, mutta tavallisissa perheissä sitä ei tarvitse lukea uutisista – sen näkee kaupan kassalla, lasten vaatehankinnoissa ja jokaisessa laskussa. Yhä useampi joutuu miettimään tarkkaan, mitä voi ostaa ja mistä on pakko luopua.

 

Omat lapseni vitsailevat joskus siitä, että ostan itselleni aina ne halvimmat kengät, jotka menevät nopeasti rikki. Totuus ei kuitenkaan ole hauska. Moni ostaisi mieluummin laadukasta ja kestävää, jos siihen olisi varaa. Kun rahat ovat tiukilla, halvin vaihtoehto on usein ainoa mahdollinen, vaikka pitkällä aikavälillä se tulee kalliimmaksi.


Erityisen huolestuttavaa on, että talousahdinko koskettaa yhä useammin myös työssäkäyviä perheitä. Jos perheessä on kaksi keskituloista aikuista ja silti taloudesta täytyy jatkuvasti tinkiä, on syytä kysyä, onko yhteiskunnan suunta oikea. Moni vanhempi laittaa omat tarpeensa sivuun, jotta lapsille voidaan hankkia laadukkaammat vaatteet, kengät tai harrastusvälineet.


Heikentynyt ostovoima ei näy vain kotitalouksissa. Kun perheet joutuvat karsimaan menojaan, vaikutukset ulottuvat laajalle. Kampaajalla käydään harvemmin, hieronta ja jalkahoidot jäävät väliin, remontteja lykätään ja palveluista säästetään. Se näkyy väistämättä yritysten kassassa, työpaikoissa ja lopulta koko kansantaloudessa.


Pääsimme perheen kanssa tänä vuonna viikonloppumatkalle Riikaan. Jo lyhyt reissu avasi silmiä: nelihenkinen perhe söi siellä noin 20 euroa edullisemmin kuin Suomessa. Vertailu herätti kysymyksen siitä, miksi suomalaisen arjen kustannukset ovat nousseet niin korkeiksi.


Nykyhallituksen on syytä kuunnella tarkemmin tavallisten ihmisten kokemuksia. Talouden tasapainottaminen on tärkeää, mutta päätösten vaikutuksia ei voi tarkastella vain numeroiden kautta. Kun ostovoima heikkenee, työttömyys kasvaa ja epävarmuus lisääntyy, seuraukset näkyvät sekä kodeissa että yrityksissä. Talous ei vahvistu, jos ihmisillä ei ole mahdollisuutta kuluttaa, investoida tai luottaa tulevaisuuteen.


Kaikesta huolimatta en halua jäädä pelkästään synkistelemään. Tänä kesänä omat lapseni saivat töitä, ja se tuntui lähes lottovoitolta. Se kertoo, että mahdollisuuksia on edelleen olemassa. Nuorissa on Suomen tulevaisuus, ja juuri heidän vuokseen tarvitsemme päätöksiä, jotka vahvistavat työllisyyttä, ostovoimaa ja uskoa huomiseen.


Suomella on kaikki edellytykset menestyä myös tulevaisuudessa. Se vaatii kuitenkin politiikkaa, joka tunnistaa tavallisten perheiden arjen ja rakentaa kasvua ihmisten hyvinvoinnin, työn ja yrittäjyyden varaan. Toivoa on, mutta sen rinnalle tarvitaan tekoja.

Työ on hyvinvoivan Suomen perusta

Työ on hyvinvoivan Suomen perusta
Suomen taloudella on edessään isoja haasteita. Työttömyys koskettaa tällä hetkellä monia suomalaisia, ja siksi on perusteltua pohtia, miten saisimme mahdollisimman monelle täällä jo asuvalle ihmiselle työpaikan. Mielestäni meidän tulisi nyt ensisijaisesti panostaa siihen, että Suomessa olevat osaajat ja ammattilaiset pääsevät töihin.
Tämä ei tarkoita vastustusta työperäistä maahanmuuttoa kohtaan. Päinvastoin – Suomi tarvitsee myös tulevaisuudessa kansainvälisiä osaajia aloille, joilla työvoimasta on pulaa. Nyt painopiste voisi kuitenkin olla siinä, että hyödynnämme paremmin täällä jo olevaa osaamista. Suomesta löytyy runsaasti ammattitaitoisia työntekijöitä ja laadukas koulutusjärjestelmä, jonka toimintaedellytyksistä on pidettävä huolta myös riittävällä rahoituksella.
Samalla on hyvä keskustella siitä, miten koulutusinvestoinnit hyödyttävät Suomea pitkällä aikavälillä. Toivoisin, että yhä useampi Suomessa koulutettu myös jäisi rakentamaan tulevaisuuttaan tänne valmistumisensa jälkeen.
Haluan korostaa myös yhtä tärkeää asiaa. "Omille ensin töitä" ei tarkoita rasismia tai sitä, että väheksyttäisiin maahanmuuttajia. Olen itse perehdyttänyt työssäni monenlaisia ihmisiä, myös maahanmuuttajia, ja kokemukseni ovat olleet erittäin myönteisiä. Moni haluaa tehdä töitä, oppia kieltä ja rakentaa elämäänsä Suomessa. Juuri tällaisia ihmisiä tarvitsemme.
Samalla yhteiskunnan on voitava odottaa jokaiselta työkykyiseltä halua osallistua, opiskella kieltä ja tehdä parhaansa. Tukijärjestelmien tarkoitus on auttaa silloin, kun apua todella tarvitaan – ei korvata omaa vastuuta.
Toivon myös, että nuorille tarjotaan enemmän mahdollisuuksia työelämään kiinnittymiseen. Ensimmäinen työpaikka on monelle ratkaiseva askel kohti pysyvää työuraa.
Suomi nousee vain työn, osaamisen ja yhteisen vastuun kautta. Kun pidämme huolta täällä jo olevien työllistymisestä, arvostamme koulutusta ja toivotamme aidosti työntekoon sitoutuneet ihmiset tervetulleiksi, rakennamme vahvempaa Suomea meille kaikille.
Päätökset tehdään pöydissä, seuraukset eletään arjessa.

 

On surullista seurata, miten päätöksiä tehdään yhä kauemmas tavallisen ihmisen arjesta. Moni kiristää vyötä, yritykset kamppailevat epävarmuuden kanssa, ja yhä useampi miettii, mistä seuraavat eurot löytyvät. Päätösten vaikutukset eivät kuitenkaan jakaudu tasaisesti.
Viime päivien uutisointia seuratessa ei voi myöskään olla ihmettelemättä, miten kummasti rahaa tuntuu löytyvän mitä ihmeellisimpiin hankkeisiin ja menoihin. Silti, kun puhutaan ihmisten arjesta, ruoan tuotannosta, yrittämisestä tai perusturvasta, ensimmäinen sana on liian usein säästäminen.
Hyvinvoivan yhteiskunnan mittari ei ole se, miten vahvimmat pärjäävät, vaan se, miten heikoimmilla menee. Jos kuilu ihmisten välillä kasvaa vuosi vuodelta, on syytä kysyä, kenen etua päätöksenteossa todella ajetaan.
Erityisen ajatuksen haluan lähettää ruoan ja maidon tuottajille. Toivon teille voimia, jaksamista ja suotuisia kelejä. Teette työtä, joka pitää Suomen ruokapöydät katettuina, vaikka vaatimuksia lisätään, kustannukset kasvavat ja omasta työstä jää käteen yhä vähemmän.
En toivo kenellekään pahaa. Toivon kuitenkin, ettei niiden, jotka tekevät ihmisten arkeen vaikuttavia päätöksiä, tarvitsisi joskus itse joutua samanlaisen kurimuksen eteen ymmärtääkseen, millaisia seurauksia heidän päätöksillään voi olla. Ymmärryksen ja empatian pitäisi riittää jo ennen sitä.
Meillä on mahdollisuus rakentaa Suomea, jossa päätöksiä tehdään myös niiden näkökulmasta, jotka kantavat niiden suurimman taakan. Toivottavasti emme hukkaa sitä mahdollisuutta.